Ajankohtaista

Koronakriisistä ja omistajanvaihdoksista

Koronakriisi on ollut monella tapaa tuhoisa, mutta jotain hyvääkin se on tuonut: omistajanvaihdokset ovat edenneet jopa yllättävän vilkkaasti. Valitettavasti omistajanvaihdosten padon murentuminen tapahtunee kuitenkin osittain ei-toivotulla tavalla.  Vaikeimmassa asemassa ovat yrittäjät, jotka jo ennen pandemiaa kamppailivat taloudellisten haasteiden kanssa ja etsivät sopivaa jatkajaa yritykselleen. On melko selvää, että osa näistä yrityksistä joutuu nyt lopettamaan toimintansa, vaikka niillä olisi uusien omistajien ohjauksessa voinut olla hyvätkin selviytymisen ja kasvun edellytykset. Syntynyt tilanne alleviivaa sitä, kuinka tärkeää olisi huolehtia yrityksen suorituskyvystä – myös silloin, kun luopuminen häämöttää jo horisontissa.

Koronakriisillä on omat vaikutuksensa myös yritysten potentiaalisiin jatkajiin. Yrittäjyysintentiot ovat yleensä vahvimpia yrittäjäperheiden lapsilla, mutta pahimmillaan kriisi voi heikentää myös heidän aikomuksiaan. Käytännössä yrittäjävanhempien poikkeusoloissa kohtaamat vaikeudet ja yrittäjyyden ”nurjan” puolen omakohtainen havaitseminen saattavat siis joissain tapauksissa nostaa heidän yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Tällaisesta käänteisestä kehityksestä saatiin kokemuksia erityisesti 1990-luvun laman jälkeen ja jossain määrin myös finanssikriisin jälkimainingeissa.

Synkistelyyn ei silti kannata vaipua. Omistajanvaihdosrintamalta kuuluu myös positiivista viestiä, sillä kriisi on kannustanut monia yrittäjiä aikaistamaan sukupolvenvaihdosprosessejaan. Lisäksi poikkeustilanne on avannut ikkunan myös esimerkiksi digitalisaatioon vahvasti nojaavalle kasvuyrittäjyydelle ja vauhdittanut yritysten uudistumista. EK:n kyselyjen perusteella jopa kolmannes yrityksistä on kehittänyt uusia tuotteita tai palveluja koronan aikana.

Yrittäjyyden kokonaiskuvan näkökulmasta keskeistä on luottamuksen vahvistaminen. Viime viikolla julkaistut EK:n tutkimustulokset osoittavat, että epäluottamusta maan hallitusta kohtaan esiintyy yrittäjäkentässä melko laajasti. Toisaalta Marinin hallitus ei saa yrittäjiltä myöskään täystyrmäystä ja sillä on avaimet omissa käsissään. Johdonmukaisilla, toimintaympäristön ennustettavuutta ja vakautta lisäävillä toimenpiteillä se voi vahvistaa yrittäjien luottamusta nopeastikin. Tämä olisi tärkeää, jotta yrittäjät uskaltavat jatkossakin investoida ja työllistää Suomessa – ja potentiaaliset jatkajat tarttua avautuviin yrittäjyysmahdollisuuksiin.

Jari Huovinen
Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja
Yrittäjyys-ryhmän vetäjä Elinkeinoelämän keskusliitossa (EK)

Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Heinäkuun kiinnostavimmat kohteet

Heinäkuussa kolme kiinnostavinta kohdetta sivuillamme oli:
HYVÄN KANNATTAVUUDEN JA TUNNETTAVUUDEN OMAAVA RAVINTOLAKOKONAISUUS ERINOMAISELLA SIJAINNILLA PIRKANMAALLA

Kannattava, tunnettu, suosittu ja lämminhenkinen monitoimiravintola Pirkanmaalla.
Ravintolalla on pitkä ja menestyksekäs historia ja sen toiminta on kannattavaa ja sen kilpailuasema on vahva ja suosittu alueellaan.

Laaja-alaisempi ravintolatoiminta lähes ympäri vuorokauden on mahdollista näissä hyvin toimivissa vuokratiloissa.
Hyvälaatuinen sisustus ja laadukkaat laitteet mahdollistavat toiminnan pitkäikäisen pyörittämisen ilman tulevia ylimääräisiä investointeja.
Omistaja on valmis perehdyttämään jatkajan huolellisesti ennen kaupantekoa.
Myyjällä mahdollisuus osallistua rahoitusjärjestelyihin.
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>
Myydään elämäntapa ja kannattava lomakylä keskellä Koilliskairan erämaata.
Tulppion Majat Ky sijaitsee Martissa, joka on pieni Savukosken sivukylä Värriöjoen ja Kemihaaran liittymäkohdassa. Kylän halki menee tie, joka johtaa Korvatunturin juurelle ja Tulppioon.
Lomakylä tarjoaa matkailijalle kirjon erämaan autiutta, hoidettuja reittejä, omatoimista tekemistä ja halutessaan hyvää ja konstailematonta ruokaa hyvistä paikallisista raaka-aineista tehtynä. Tulppion Majat on käsite erämatkailijoiden, metsästäjien ja motoristien keskuudessa. Tulppion “tiskon” ovat kokeneet lukuisat kairankiertäjät ympäri Suomea ja Eurooppaa. Se on niitä asioita, jotka on koettava kerran elämässä.
Tulppion Majat on keskellä Nuortin erityisaluetta, jossa alueen vesistöön ei istuteta kalaa vaan harjus- ja taimenkanta ovat luonnonvaraisia. Nuortin kalastusalueella on jokivarsia runsaat 150 km. Nuorttijoesta on noin 20 km UKK-puistossa sijaitsevaan Nuortin kanjoniin, joka on yksi Lapin upeimmista paikoista. Kanjonia kiertää Nuortin retkeilyreitti. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>
Suomen suosituimman vaellusreitin Pienen Karhunkierroksen alussa 4 ha tontti, jossa 1400 neliötä rakennusoikeutta. 

Rakenna uusi majoitus ja ravintolayritys valmiiseen asiakasvirtaan.

Jokainen meistä ymmärtää mitä tarkoittaa vajaa 90 000 turistia omassa pihassa. On aika irrottaa omakotitalo ja sen pihapiiri tästä ja tehdä matkailijoita varten uusi, heitä paremmin palveleva keskus. Tämän hetkisen ihmisvirran aikana on vaikea välttää kiireen tuntua. Meillä sisaruksilla on jo ikä saavuttanut, eikä meistä ole paikan rakentajiksi. Toivomme tähän löytyvän uuden yrittäjän, joka täyttäisi ”Pekan saappaat”. Persoonan, tai perheen, joka jatkaisi tätä kohta satavuotiasta ihmisten palvelua ja uskomattoman upean Koillismaan luontoihmeen esittelyä.
Hinta on kokonaisuus, joka on teknisesti jaettu kahteen eri kauppaan.

Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>

Kaikki yhtiöt eivät ole myytävänä

Yrittäjät ikääntyvät, mutta joka kymmenes yritys ei arvioni mukaan tule koskaan julkisesti myyntiin. Tällöin yhtiön yritystoiminnan jatkaja on löytynyt omasta perhe- tai lähipiiristä, ja kyseessä on ennen kaikkea perheen sisäinen sukupolvenvaihdos, joka voidaan toteuttaa monellakin eri tekniikalla. Sukupolvenvaihdoksessa tyypillistä on se, että luopujilla ei tärkeimpänä asiana ole saada korkeinta myyntihintaa osakkeiden luovutuksesta, vaan moni etsii verotuksellisesti optimistisinta ratkaisua. Moni ensimmäisen polven yrittäjä toivoo vilpittömästi, että yrityksen toiminta jatkuu toisessa polvessa. 
Sukupolvenvaihdos luopujalta (luonnollinen henkilö) voidaan toteuttaa osakekauppana luopujan perilliselle (luonnollisille henkilöille), mikäli jatkaja haluaa säilyttää perinteikkään Y-tunnuksen. Tässä vaihtoehdossa luopuja voi saada TVL 48.3 §:n mukaisia sukupolvenvaihdokseen huojennuksia. Se tarkoittaa sitä, että luopuja ei maksa lainkaan luovutusvoittoveroa verottajalle, jos jatkajana on oma rintaperillinen, vähintään 10 % osuus yhtiöstä luovutetaan jatkajalle ja jatkaja sitoutuu työskentelemään perheyhtiössä vähintään 5 vuoden ajan hallituksessa ja/tai operatiivisessa johdossa.
Mikäli jatkajalla on jo oma yhtiö perustettuna, sukupolvenvaihdos voidaan toteuttaa myös liiketoimintakauppana. Liiketoimintakauppa tarkoittaa sitä, että luopujat myyvät yrityksen perinteikkään nimen, asiakaskunnan, tavarantoimittajasopimukset, koneet ja kaluston ja vaihto-omaisuuden jatkajalle. Tällöin yhtiö jää luopujille edelleen, vaikka liiketoiminta siirtyy kokonaan uuteen yhtiöön. Tässä vaihtoehdossa ei ole mahdollista hyödyntää sukupolvenvaihdoshuojennusta. 
Mikäli yhtiöllä on jakokelpoista vapaata omaa pääomaa, sukupolvenvaihdos voidaan osittain toteuttaa myös siten, että yhtiö ostaa omia osakkeita luopujilta pois. Kun ostajana on yhtiö eli juridinen oikeushenkilö, niin tässäkään vaihtoehdossa ei voida saada TVL 48.3 § mukaisia sukupolvenvaihdoshuojennuksia. 
Kaikilla jatkajilla ei ole mahdollisuutta ostaa yhtiön osakkeita. Useimmiten 25-50-vuotiailla jatkajilla on opintolainaa ja/tai asuntolainaa maksettavana. Sen takia jatkajalta saattaa puuttua omaa pääomaa tai rahoittajalle tarvittavia vakuuksia, jolla voisi saada pankkilainaa tai Finnveran yrittäjälainaa. Olen ollut mukana monessa sukupolvenvaihdoksessa, jossa sukupolvenvaihdos on toteutettu osakkeiden lahjoituksena tai ennakkoperintönä. Varsinkin silloin, kun luopujilla on erittäin hyvä taloudellinen tilanne ja varallisuusasema, niin luopujilla ei ole kovin suurta intressiä saada korvausta yhtiön osakkeista. Tässä hetkellä trendinä onkin, että yhä useampi menestynyt sukupolvenvaihdos toteutetaan lahjoituksena tai ennakkoperintönä. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun luopujilla on varsin korkea ikä tai luopujan terveydellinen tila on merkittävästi heikentynyt, niin saatetaan suosita yhtiön osakkeiden (eli yritysvarallisuuden) lahjoitusta. Suomessa on tällä hetkellä suhteellisen kohtuullinen perintövero sekä lahjavero 1. veroluokassa, johon kuuluvat mm. rintaperilliset. Naapurimaassamme Ruotsissa perintöveroa ei ole lainkaan, mikä helpottaa yritysvarallisuuden siirtoa ennakkoperintönä. 
Yrityksen omistukseen ja taseeseen on saattanut vuosien varrella tulla hankittua monenlaista käyttöomaisuutta, kuten peräkärry, golf-osake, venetraileri, mönkijä, jotka eivät liity millään tapaa yhtiön päätoimialaan. Ennen sukupolvenvaihdosta taseesta on kuitenkin syytä karsia pois sellaiset tase-erät, jotka eivät liity mitenkään toimialaan.
Sukupolvenvaihdosta ei pitäisi pitkittää liian pitkään. Potentiaalisen perheyhtiön jatkajan motivaatio alkaa laskea, kun hän on ohittanut 50-vuoden iän. Suosittelen tekemään sukupolvenvaihdoksen ennen kuin jatkaja on täyttänyt 50 vuotta. 
Toimialasta riippumatta perheyhtiöissä sukupolvenvaihdos on aina ainutlaatuinen tapahtuma. Sukupolvenvaihdos koskettaa jatkajien lisäksi myös jatkajan puolisoa sekä niitä sisaruksia, jotka eivät jatka yhtiössä omistajana tai työntekijänä. Tällöin perheriitojen välttämiseksi on syytä pitää kokeneen asiantuntijan johdolla perheneuvottelu, jossa voidaan käydä keskustelemalla läpi asioita, jolla varmistetaan se, että sukupolvenvaihdos toteutetaan kaikkien perillisten kannalta oikeudenmukaisella tekniikalla.
Kahta täysin samanlaista sukupolvenvaihdosta ei ole tullut vastaan. Jokaisessa sukupolvenvaihdoksessa täytyy kuunnella yhtiön osakkeiden luovuttajien ja jatkajien näkökulmat ja toiveet.
Taru Päivike
Kauppatieteiden tohtori
Liikkeenjohdon konsultti
Suomen Yrityskaupat Oy
Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Kesäkuun kiinnostavimmat kohteet

Kesäkuussa kolme kiinnostavinta kohdetta sivuillamme oli:

Myynnissä suomalaisten tuntema ja suosima ravintola jossa on hienolla näköalalla oleva terassi. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>
Myydään elämäntapa ja kannattava lomakylä keskellä Koilliskairan erämaata.
Tulppion Majat Ky sijaitsee Martissa, joka on pieni Savukosken sivukylä Värriöjoen ja Kemihaaran liittymäkohdassa. Kylän halki menee tie, joka johtaa Korvatunturin juurelle ja Tulppioon.
Lomakylä tarjoaa matkailijalle kirjon erämaan autiutta, hoidettuja reittejä, omatoimista tekemistä ja halutessaan hyvää ja konstailematonta ruokaa hyvistä paikallisista raaka-aineista tehtynä. Tulppion Majat on käsite erämatkailijoiden, metsästäjien ja motoristien keskuudessa. Tulppion “tiskon” ovat kokeneet lukuisat kairankiertäjät ympäri Suomea ja Eurooppaa. Se on niitä asioita, jotka on koettava kerran elämässä.
Tulppion Majat on keskellä Nuortin erityisaluetta, jossa alueen vesistöön ei istuteta kalaa vaan harjus- ja taimenkanta ovat luonnonvaraisia. Nuortin kalastusalueella on jokivarsia runsaat 150 km. Nuorttijoesta on noin 20 km UKK-puistossa sijaitsevaan Nuortin kanjoniin, joka on yksi Lapin upeimmista paikoista. Kanjonia kiertää Nuortin retkeilyreitti. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>



Yhtiö maahantuo optisen sekä terveydenhuoltoalan tuotteita ja on markkinajohtaja useissa tuotteissa. Edustuksessa on optisen ja terveydenhuoltoalan johtavien valmistajien sekä toimittajien tuotteita. Omassa omistuksessa oleva viihtyisä ja toimintaa varten valmistumisen yhteydessä muokattu tila mahdollistaa tehokkaan toiminnan sekä varaston pidon varmistaen näin tuotteiden nopean ja helpon saatavuuden. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>

Etelä-Karjala ja Varsinais-Suomi aktiivisimpia omistajanvaihdosten edistämisessä

Seinäjoen ammattikorkeakoulu toteutti Omistajanvaihdosfoorumin toimeksiannosta omistajanvaihdospalvelujen evaluoinnin. Juuri valmistunut arviointi osoittaa, että omistajanvaihdospalvelut ovat Suomessa aikaisempaa toimivampia. 65 prosenttia evaluointiin osallistuneista omistajanvaihdosasiantuntijoista arvioi palveluiden kehittyneen hyvään suuntaan ja vain 5 prosenttia huonompaan suuntaan edellisen viiden vuoden aikana. Omistajanvaihdosten edistäminen on kuitenkin edelleen liian projektiluontoista, mikä estää toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen. Evaluoinnin perusteella toimintamallit ovat nyt kehittyneet niin, että pysyvän rahoituksen saaminen valtakunnalliselle omistajanvaihdosfoorumille sekä yrittäjien alueellisille neuvontapalveluille ja herättelytoimille olisi perusteltua.
Maakuntien välillä eroja

Etelä-Karjala ja Varsinais-Suomi saivat evaluoinnissa täydet 6 pistettä omistajanvaihdosten edistämisestä. Näissä maakunnissa on toimintasuunnitelma omistajanvaihdosten edistämiseksi ja niistä löytyy toiminnasta vastaava organisaatio, eri tahoja kokoava yhteistyöfoorumi ja matalan kynnyksen neuvontapiste yrittäjille. Lisäksi yrittäjille suunnattuja aktivointitoimenpiteitä tehdään säännöllisesti ja omistajanvaihdospalvelut ovat kehittyneet myönteisesti viime vuosina. Myös Etelä-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta pärjäsivät hyvin vertailussa ja jäivät vain niukasti kärkikaksikon taakse (5,5 pistettä).
Suosituksia valtakunnan tason omistajanvaihdosten edistämiseen

Omistajanvaihdostyön edistämiseen valtakunnallisella tasolla selvitys esittää seuraavia toimenpiteitä:
  • Omistajanvaihdosten edistämisen vastuuhenkilö TEM:iin
  • Omistajanvaihdosten rekisteröinti Tilastokeskuksessa.
  • Valmennusohjelma omistajanvaihdosneuvojille.
  • Omistajanvaihdoksissa myyjän verotus maksuperusteiseksi. Nykyisin myyjä verotetaan heti kaupanteon jälkeen, vaikka osa kauppasummasta tulisikin maksuun vasta vuosien päästä.
  • Pienten yritysten osakkeiden hankintameno-olettamien nostaminen. Tämä vähentäisi myyjään kohdistuvaa verorasitusta ja kannustaisi yrittäjiä yrityksen myyntiin.
  • Perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen.
  • Finnveran takauksen osuuden nostaminen.
  • Valtakunnallinen oman pääoman ehtoisia sijoituksia omistajanvaihdoksiin tekevän pääomarahaston perustaminen. Pankkien ja Finnveran vaatimukset oman pääoman määrän suhteen ovat viime vuosina tiukentuneet. Oman pääoman ehtoisilla sijoituksilla olisi merkittävä vipuvaikutus omistajanvaihdosten rahoituksessa.
  • Omistajanvaihdosfoorumin toiminnan jatkaminen.
  • Tutkimustulosten hyödyntäminen elinkeinopolitiikan suunnittelussa.
  • Omistajanvaihdosasiantuntijapaneeli
Suosituksia aluetason omistajanvaihdosten edistämiseen:
  • maakunnallinen vastuuorganisaatio
  • maakunnallinen yhteistyöfoorumi
  • maakunnallinen neuvontapalvelu
  • asiantuntija, joka toteuttaa neuvontapalveluja maakunnassa
  • säännölliset ja systemaattiset herättelytoimenpiteet
  • vuosittain päivitettävä toimintasuunnitelma
  • yhteistyö (muiden alueiden vastaavat ja valtakunnan tason toimijat sekä oppilaitokset ja korkeakoulut)
  • tutkimus
Evaluointiin osallistui noin 250 omistajanvaihdosasiantuntijaa

Tämän selvityksen päätavoitteena oli selvittää ja arvioida omistajanvaihdospalvelujen toimintaa alueilla ja valtakunnallisesti. Käytännön tavoitteena oli tuottaa tietoa ja toimenpidesuosituksia alueellisten ja valtakunnallisten omistajanvaihdospalvelujen kehittämiseen, yhtenäistämiseen ja järjestämiseen. Maakuntien omistajanvaihdospalveluista hankittiin aineistoa kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin sähköinen strukturoitu kysely, joka oli suunnattu omistajanvaihdosasiantuntijoille ja omistajanvaihdosten edistämisen ja toteuttamisen kanssa työtä tekeville tahoille. Kyselyyn saatiin 153 vastausta. Toisessa vaiheessa pidettiin jokaisessa maakunnassa (18) ryhmähaastattelu Teams-verkkoyhteydellä. Ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 73 asiantuntijaa. Myös valtakunnallisessa omistajanvaihdosfoorumissa mukana olevilta toimijoita hankittiin aineistoa samalla tavalla kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa heille lähetettiin sähköinen strukturoitu kysely, jossa oli myös avoimia kysymyksiä. Kyselyyn saatiin 12 vastausta. Toisessa vaiheessa heitä haastateltiin ryhmässä verkkotapaamisessa ja osaa puhelimitse.
Löydät koko evaluoinnin täältä

Elina Varamäki & Juha Tall
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Kuka yritystäsi pyörittää kymmenen vuoden päästä?

Tornionjoki tulvii. Ennätykselliset lumimassat sulavat Lapissa. Käsivarren tunturiylängöiltä kaverini Nils-Johanin laittamassa ajankohtaisessa kuvassa ei vielä näy sulaa laikkua. Vedellä on valtava voima, taloja ja mökkejä koitetaan suojella muovittamalla ja hiekkavalleilla. Tiedetään, että välttämätön on edessä ja jotain tässä hommassa särkyy. Onko meillä sama tilanne tulossa yritysten omistajan vaihdoksissa? Tunnistetaan, että on paljon yrityksiä olemassa, joilla on tulossa asia lähivuosina ajankohtaiseksi. Korona on tuonut omaa värinää asiaan ja muutamat yrittäjät ovat jääneet pohtimaan pitäisikö myyntiajatusta vielä siirtää.
Tulvan välttämiseksi kannattaisi ryhtyä asiassa toimeen jo nyt. En tarkoita sitä, että yrittäjä ryhtyisi myymään yritystään juuri nyt. Enemmänkin sitä, että alkaisi perehtymään asiaan ja miettimään mitä toimia tulisi tehdä, jotta yritykselle löytyy jatkaja. Olisiko aiheellista ottaa yhteyttä johonkin omistajanvaihdos-toimijaan ja keskustella siitä, miten projekti etenee?
Pohjois-Pohjanmaalla on tosi aktiivinen toiminta omistajanvaihdoshankkeen ympärillä. Meitä on rahoitustiimi, joka miettii, miten kaupat saataisiin rahoitettua. Mukana on Finnveran henkilöitä aluejohtajaa myöden, pankkien väkeä, pääomasijoittajia ja juniorilainan tarjoajia. Meitä on tiimi, jossa on kuntien yritysneuvojat, tilitoimistoja ja muut neuvojat ja välittäjät. Kokoonnumme useamman kerran vuodessa ja pohdimme avoimesti niitä asioita, miten voisimme asiassa auttaa. On merkille pantavaa se ilmapiiri, mikä asiassa vallitsee. On aivan kuin oltaisiin jo hyvinkin valmiina torjumaan sitä tulvaa, mitä omistajanvaihdoksiin on tulossa. Mukavaa on nähdä se, että rahoitusta hankkeisiin kyllä löytyy ja rahoittajilla halua myöntää rahoituksia. Meillä on myös vahva yhteistyö ja käytössä on ”yhden yhteydenoton taktiikka”. Vaikka kysely ei olisikaan minun toimintaani sopiva, koitan ohjata kyselyn juuri sille henkilölle, jonka tiedän asiaan parhaimmin sopivan. Tänään asiakas tuli minulle pankkiirilta ja minä ohjasin Yrittäjien neuvontapalvelun piiriin toisen asiakkaan. Nyt OV-hankkeen projektipäälliköksi Keski-Pohjanmaalle lähtee Knutarin Matti Uusyrityskeskuksesta ja sovittiin samasta taktiikasta sinnekin.
Ostajia markkinoille on tullut ehkä lisää. Koronan myötä on saattanut vanha työpaikka loppua ja tilille on tulossa puolen vuoden palkat ja on aikaa katsella uusia kuvioita. Näissä henkilöissä on erittäin potentiaalisia tulevaisuuden yrittäjiä. Tuntuu kummalliselta, kun uudet yhteyden otot on ennemminkin yrityksen ostosta kiinnostuneita, kuin myyntiaikeissa olevia yrittäjiä.
Onko meidän yrittäjät nyt vähän jäässä, niin kuin Nillan tunturitkin? Onko korona tuonut turhaa pelkoa ja asiat on lykätty kauemmas, ehkä turhaakin. Joskus Nillan tuntureilta lumi sulaa. Kaikki yritykset vaihtavat joskus omistajaa, olisiko nyt oikea aika alkaa miettimään kuka jatkaa sinun yritystäsi? Kaikki toimijat asian ympärillä ovat sitoutuneita olemaan asiassa luottamuksesi arvoisia, asiasi ei leviä eikä myyntimietteesi tule julkiseksi. Nyt kun rahaa on markkinoilla ja sitä ollaan halukkaita lainaamaan, voisi olla helpompi saada yritykselle jatkaja, kuin sitten kun tulva on päällä ja halukkaita paljon. Toivon, että sinä yrityksen omistajana uhraat hetken ajatuksen ja mietit kuka yritystäsi pyörittää kymmenen vuoden päästä. Jos et näe itseäsi siinä tehtävässä, voisi olla aika jutella asiasta asiantuntijan kanssa.
Lumet sulavat ja vesimassat painuvat merta kohden. Saamaan aikaan työntyy veneitä, miehiä ja vapoja tulvan sekaan. Lohet, ne uivat vastavirtaan ja nopeimmat voittavat.
Pellon kunnassa, Juoksengin Ratasjärveltä asiaa pohti
:

Toukokuun kiinnostavimmat kohteet

Toukokuussa kolme kiinnostavinta kohdetta sivuillamme oli:

YKSI TERÄSALALLA PISIMPÄÄN TOIMINEISTA PERHEYRITYKSISTÄ


Yhtiön päätuotteina ovat asiakkaan toimittamien piirustusten mukaan valmistetut erilaiset keskiraskaat teräsrakenteet.

Erittäin ammattitaitoisen henkilökuntansa, kattavan laitteistonsa ja runsaan varastonsa ansiosta yhtiö pystyy valmistamaan kaikenlaiset teräsrakenteet nopeasti. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>

TUNNETUN, MENESTYVÄN BRÄNDIN MAAHANTUONTI JA MYYNTIYRITYS


Loistava mahdollisuus brändipohjaista liiketoimintaa hakevalle ostajalle. Tarjolla oman alansa ykkönen, joka kuitenkin vasta menestyksensä alkumetreillä.

Yritys on rakentanut omalla alallaan tunnetun brändin, joka tunnetaan korkeasta laadusta, innovatiivisista tuotteistaan ja ensiluokkaisesta palvelutasosta. Liiketoiminta on selkeässä kasvussa mutta valitettavasti omistajien terveydentilanne pakottaa nyt luopumaan tästä lupaavasta tulevaisuuden kasvuliiketoiminnasta aivan liian aikaisin. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>

LOMAKYLÄ KESKELLÄ KOILLISKAIRAN ERÄMAATA


Myydään elämäntapa ja kannattava lomakylä keskellä Koilliskairan erämaata.

Tulppion Majat Ky sijaitsee Martissa, joka on pieni Savukosken sivukylä Värriöjoen ja Kemihaaran liittymäkohdassa. Kylän halki menee tie, joka johtaa Korvatunturin juurelle ja Tulppioon. 
Lomakylä tarjoaa matkailijalle kirjon erämaan autiutta, hoidettuja reittejä, omatoimista tekemistä ja halutessaan hyvää ja konstailematonta ruokaa hyvistä paikallisista raaka-aineista tehtynä. Tulppion Majat on käsite erämatkailijoiden, metsästäjien ja motoristien keskuudessa. Tulppion “tiskon” ovat kokeneet lukuisat kairankiertäjät ympäri Suomea ja Eurooppaa. Se on niitä asioita, jotka on koettava kerran elämässä.
Tulppion Majat on keskellä Nuortin erityisaluetta, jossa alueen vesistöön ei istuteta kalaa vaan harjus- ja taimenkanta ovat luonnonvaraisia. Nuortin kalastusalueella on jokivarsia runsaat 150 km. Nuorttijoesta on noin 20 km UKK-puistossa sijaitsevaan Nuortin kanjoniin, joka on yksi Lapin upeimmista paikoista. Kanjonia kiertää Nuortin retkeilyreitti. …
Tutustu kohteen kaikkiin tietoihin täällä >>>

Kaikki sukupolvenvaihdos- ja perheyrityspalvelut saman katon alta

Suomen Yrityskauppojen valtakunnallinen sukupolvenvaihdos- ja perheyrityspalvelujen erityisasiantuntijatiimi on perustettu palvelemaan suomalaisia perheyhtiöitä ja niiden erityistarpeita.
Sukupolvenvaihdos ja perheyrityspalvelutiimi on erikoistunut perheyhtiöiden omistusjärjestelyihin suunnittelusta toteutukseen sekä tarvittaessa jatkajan mentorointiin ja perheyhtiön hallitustyöskentelyyn. Perhepiirissä tehtävät omistusjärjestelyt eroavat monella tavalla yrityskaupoista.
Esimerkiksi ihmissuhteet, luopujan asema, perheyhtiön osakkeen arvonmääritys, perillisten oikeudenmukainen kohtelu sekä verotuskysymykset tulee huomioida aivan erityisellä tavalla. Tästä syystä Suomen Yrityskauppojen sukupolvenvaihdos- ja perheyrityspalvelutiimi on erikoistunut perhepiirissä suunniteltuihin ja totutettaviin omistajanvaihdoksiin sekä kehityshankkeisiin.
Asiantuntijapalvelujamme ovat mm.
  • Sukupolvenvaihdossuunnitelman laatiminen
  • Sukupolvenvaihdoksen toteutus
  • Perheyhtiön arvonmääritys
  • Kauppakirjojen tai lahjakirjojen laadinta
  • Rahoitushakemusten laadinta
  • Perheyhtiön veroneuvonta
  • Ennakkoratkaisun hakeminen verottajalta
  • Perheoikeudellisten asiakirjojen laadinta
  • Perheyhtiön jatkajan mentorointi ja koulutus
  • Hallitusammattilaispalvelut

Lue lisää sukupolvenvaihdos- ja perheyrityspalveluista täältä

Tiimin yhteystiedot:

Jos yrityksen arvoa voisi seurata vuosittain, yrityskaupat onnistuisivat helpommin

Jokaiselle yritykselle tehdään vuosittain tilinpäätös. Olisi monelta kantilta hyödyllistä, jos sen sivutuotteena julkaistaisiin myös arvonmääritys tilinpäätöksen näkökulmasta!
Kirjanpitäjä kirjaa raha- ja omaisuuserät ylös koko vuoden, vuodesta toiseen. Työn tuloksena tuloslaskelma näyttää kuluneen vuoden yhteenvedon ja tase koko yrityksen elinajan yhteenvedon. Niiden kiinnostavuutta lisäisi merkittävästi, jos liitetietona synnytettäisiin vuosittainen yrityksen arvo.
Tiedän, se ei olisi välttämättä lähelläkään myyntiarvoa, mutta ainakin sen muutoksesta voisi tulkita paljon. Eläkeyhtiötkin raportoivat vuosittain siihen mennessä kertyneen eläkkeen. Sen lisäksi ihmisellä voi olla vapaaehtoinen eläke, vuokra- ja osinkotuloja sekä toisaalta ulosottomaksuja jne. Silti eläkeraportti on kiinnostava tieto ja yksi totuus.
Ihmiset tietävät yleisesti asuntonsa, autonsa, lastenvaunujensa ja kultakorujensa arvon, mihin niiden arvot perustuvat ja miksi arvo muuttuu. Miksi? Siksi, että asuntoja, autoja, lastenvaunuja ja kultakoruja on myyty ja ostettu käytettyinä kautta markkinatalouden historian. Niiden arvoa seurataan yleisesti, asiasta on normaalia ja luvallista puhua. Yrityskaupat ovat uudempi juttu.
Suomen joka kolkassa on liuta yrityksiä, joiden yrittäjät kaipaavat eläkkeelle pääsemistä. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että niiden omistajanvaihdokset saataisiin sujuvasti käyntiin ja maaliin. Näin varmistettaisiin toimivien yritysten jatkuminen. Epätietoisuus yrityksen arvosta aiheuttaa monien kauppaneuvottelujen katkeamisen, vaikka ostajalla olisi halu ostaa ja myyjällä halu myydä. Tämä on erittäin valitettavaa ja ihan turhaa.
Yrityksen arvo vuosittain tilinpäätöksen liitteenä olisi pelkästään hyvä juttu, koska:
  • Yrittäjä näkisi omien toimiensa ja arvon muutoksen välisen yhteyden ja kiinnostuisi aivan uudella tavalla arvoon vaikuttavista kriittisistä tekijöistä. 
  • Omistajanvaihdokset lähtisivät aivan eri tasolta liikkeelle.
  • Tilitoimistot voisivat tarjota uutta palvelua asiakkailleen.
Kuka aloittaa ja ehtii ensin?

Aila Hemminki 
omistajanvaihdosasiantuntija
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Nuoriin panostettava omistajanvaihdoksille luontevan mindsetin luomiseksi

Omistajanvaihdoksista pitäisi saada luonnollinen osa yritysten dynamiikkaa ja yrittäjien ajatusmaailmaa. Liiketoimintojen ja yritysten myyminen ja ostaminen pitäisi olla osa normaalia yrittäjän työkalupakkia, kun hän pohtii yrittäjäksi ryhtymistä, sen kasvattamista ja kehittämistä tai siitä luopumista. Suomessa on menty tässä ajattelumaailmassa ja myös käytännön toteutuksissa ilahduttavasti eteenpäin viimeisen 3-5 vuoden aikana, kuten viimeisimmän omistajanvaihdosbarometrin tulokset osoittivat.
Mutta töitä on vielä edessä. Mihin meidän tulisi erityisesti panostaa? Ehdottomasti nuoriin ja oppilaitoksissa annettavaan yrittäjyysopetukseen ja yrittäjyyskasvatukseen. Siinä ympäristössä pitäisi omistajanvaihdosten maailma tuoda esiin täysin luonnollisena ja yrittäjyyteen keskeisesti kuuluvana elementtinä. Tämä toisi nuorille myös entistä selkeämmin esiin sen, että yrittäjyys ei välttämättä tai edes useimmissa tapauksissa tarkoita elämänpituista uraa vaan se on yksi mahdollinen vaihe palkkatyön kanssa vuorottain tai rinnakkain.
Tutkimustulosten mukaan nuoria tämäntyyppinen vaihtelu muutoinkin kiinnostaa. Jotta tämä ajattelumalli saataisiin osaksi yrittäjyyskasvatuksen normaalia, pitäisi opettajien mindset myös saada päivitettyä tähän maailmaan.
Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on vuodesta 2008 lähtien tehty opiskelijoiden yrittäjyysaikomuksiin ja niihin vaikuttaviin tekijöihin liittyvää tiedonkeruuta ja tutkimusta. Tutkimuksemme osoittavat kiistatta sen, että perheyritykset ovat parhaita yrittäjyyskasvattajia. Perheyritysten lapsilla on korkeammat yrittäjyysaikomukset ja he myös ryhtyvät useimmiten yrittäjiksi kuin ei-perheyritysten lapset.
Myös tuore kansainvälinen vertailututkimuksemme opiskelijoiden yrittäjyyskompetensseista osoittaa saman asian. Mikäli opiskelijan lähipiirissä on yrittäjiä, hän arvioi omat yrittäjyyskompetenssissa paremmiksi kuin muut. Välttämättä kyse ei ole kuin itseluottamuksesta. Yrittäjyyskasvatuksen saralla riittää tosissaan töitä, että myös muille kuin perheyrityksen lapsille pystyttäisiin varmistamaan valmiudet ja luottamus omiin kykyihin. Erittäin huolestuttavaa oli, että tässä kansainvälisessä vertailussa suomalaisten opiskelijoiden yrittäjyyskompetenssit olivat heikoimmat kuin muissa maissa. Vertailumaita olivat Belgia, Espanja, Hollanti, Italia, Iso-Britannia ja Saksa.
Tavoitteeksi täytyy ottaa, että tulevaisuudessa suomalaisten opiskelijoiden omistajanvaihdoksiin liittyvä tiedollinen ja asenteellinen osaaminen ovat maailman parasta. Tämä on tärkeä osa sitä tavoitetta, että Suomessa on maailman paras omistajanvaihdosten ekosysteemi.
Elina Varamäki, Sanna Joensuu-Salo ja Anmari Viljamaa
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Kirjoitus julkaistu alunperin Omistajanvaihdosfoorumissa, www.ov-foorumi.fi
Omistajanvaihdosfoorumin tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Hankkeen rahoittajina ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Finnvera, Business Finland, Perheyritysten liitto, Nordea, Danske Bank, Deloitte, Suomen uusyrityskeskukset ja Suomen Yrityskaupat. Ov-foorumissa ovat mukana myös SEKES, Suomen Yrityskummit ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto.

Jätke kontaktisoov

Jätke kontaktisoov

Jätke oma telefoninumber või e-posti aadress ning me võtame teiega ühendust!

Kontakt